Ajankohtaista › Pelastus hyisen meren partaalta

Ajankohtaista ›

Pelastus hyisen meren partaalta

Syksyn Ammattina Sankari -gaalassa 14.11.2019 palkittiin ammattikuljettaja Pekka Lanko. Palkintoraadin perustelujen mukaan Lanko edustaa todellista kuljetusalan sankaruutta ja neuvokkuutta. Sankaritarinan taustalla olivat viime helmikuun dramaattiset tapahtumat Pohjois-Norjan jylhissä maisemissa.

Rohkealla ja esimerkillisellä toiminnallaan Lanko pelasti kaiteen yli ajaneen, jyrkässä rinteessä nokka kohti vellovaa merta pinteessä olleen henkilöauton kuljettajan. Auto oli vain puolen metrin päässä hyytävästä merestä, ja aallot löivät jo liki konepellille.

Onni onnettomuudessa oli, että Lankon kyydissä ollut työkaveri Lillianne Boberg ylipäätään huomasi tien oikealla puolella alhaalla olleen auton, josta ei ollut havaittavissa juuri muuta kuin jarruvalot. Näkymän rinteeseen mahdollisti kuorma-auton korkea ohjaamo.

Pekka Lanko pysäköi autonsa tien laitaan ja ryhtyi toimeen. Sen enempää miettimättä hän laskeutui kahden kuorma-autoon sidotun kuormaliinan kanssa alas auton luo. Hänen avullaan järkyttynyt kuljettaja saatiin turvallisesti ulos autosta ja rinnettä ylös tielle. Kaikki oli ohi muutamassa minuutissa, ja pian paikalle saapuneen palokunnan tehtäväksi jäi hinata kuormaliinalla sidottu auto takaisin tielle.

Tarina on hieno esimerkki siitä, kuinka todellinen sankari toimii ääritilanteessa. Koko sankaritarinan voit lukea täältä.

Ammattina Sankari Pekka Lanko