Päämäärätöntä menoa

Olen jälleen kerran viettänyt liikaa aikaa television ja tietokoneen ääressä. Syynä on jääkiekko. Jostain syystä talvella ja erityisesti keväällä sen seuraaminen lähentelee jo uskontoa. Myönnän että se vie liikaa aikaa, mutta myös antaa paljon. Se antaa elämyksiä.

Oma joukkueeni tippui loppuotteluista Tapparan pelatessa voittavampaa kiekkoa. Koko kauden ajan on puhuttu Tapparan ”omasta pelistä” ja siitä miten ne vain pystyvät pelaamaan voittavaa kiekkoa. Tylsää, mutta voittavaa kiekkoa. Viivelähtöjä ja kaikkea minkä seuraaminen on yksinkertaisesti puuduttavaa. Kannattajat tietysti tykkäävät. Voitot ratkaisevat, kuuluu sanonta.

Onko se oikeasti näin?

Jääkiekko on kuitenkin peli mitä pelataan loppujen lopuksi yleisölle. Tai siis yleisö on se, mikä mahdollistaa seuran toiminnan ja sitä kautta koko pelaamisen. Ilman yleisöä ei ole edes sponsoreita, koska hekin hakevat näkyvyyttä.

Uskon, että oman joukkueeni ”salaisuus” on juuri nuo elämykset. Yleisöä käy vuodesta toiseen, vaikka pelillistä menestystä ei tule. Mielenkiintoiset pelaajat takaavat, että kannattajat jaksavat kannustaa ja kannattaa. Monella muulla joukkueella on katsomot tyhjillään, vaikka tuloksellisesti menee hyvin. Ihmiset haluavat elämyksiä. Voitot eivät lopulta takaa tätä.

Tästä kaikesta päädyin ajattelemaan asiaa hieman syvällisemmästä suunnasta, mikä voidaan liittää oikeastaan kaikkeen mitä elämäksi kutsutaan.

Onko päämäärä tärkeämpää kuin itse matka?

Onko outoa, jos jääkiekkojoukkue voittaa mestaruuden, mutta kukaan ei muista kauden jälkeen mitään muuta kuin kuvat missä joukkueen kapteeni suutelee pokaalia? Itse ainakin muistelen kauden jälkeen hienoja taklauksia ja upeita maaleja. TOP 5 torjuntoja voi katsella vaikka juhannuksena. Ne ovat aina yhtä upeita. Ei sitä mestaruusjuhlintaa enää ensimmäisen tulosruutulähetyksen jälkeen katso kukaan.

Eli onko se pelin tuoma elämys kuitenkin tärkeämpi kuin pelin voittaminen? Onko siinä mitään katsomista, jos NHL joukkue pelaa Jalasjärven junioreita vastaan tosissaan ja voittaa 30-0 ?

Katsoin erään hyvin mielenkiintoisen dokumentin, missä pari kaverusta ajoivat polkupyörillä Jäämereltä Afrikan eteläkärkeen.  Matka kesti reilu 3 kuukautta ja reitti eteni Suomesta Venäjän ja Lähi-idän kautta Afrikkaan. Matkalle mahtuu aika monta kulttuuria sekä lähes kaikki kirjo mitä ihmisten erilainen arki tuo mukanaan.

Tämä dokumentti ja jääkiekko linkittyy lopulta hyvinkin helposti toisiinsa. Ne polkupyöräilevät kaverukset olisivat päässeet Kap Kaupunkiin myös lentokoneella. Eli määränpää olisi ollut sama. Molemmat miehet istuisivat meren äärellä Afrikan eteläkärjessä.

Mutta kumpi tapa on mieleenpainuvampi? Lentomatka Afrikkaan on varmaan ihan hieno kokemus, mutta uskon että polkupyörämatka kymmenien maiden ja muutaman maanosan halki onkin jo sitten aivan eri luokan tarina.

Siis onko voittava jääkiekko parempaa kuin viihdyttävä jääkiekko?

Onko päämäärä tärkeämpää kuin matka sinne?